perjantai 28. lokakuuta 2011

Yhdeksäs luku (jossa otetaan rehellinen askel kohti hermoromahduksia ja muitakin arjen kitkasia)

Töissä on tärkeä kokous ja herään vieläkin hiukan kuumetoipilaana kurkku karheana.

Kuten aina, värjöttelen kylppärissä tohisten katkeilevien tulitikkujen kanssa noin vartin, ennen kuin saan vedenlämmittimen syttymään. Sitten luonnollisestikin odottelen vielä jokusen minuutin veden lämpenemistä jääkylmän suihkun valuessa vieressäni. hyrh.... *snif snif* - kuka unohti taas vaihtaa kissanhiekan??

Kun vesi vihdoin lämpeää, tajuan että shampooni on käytetty viimeistä pisaraa myöten. Motivoitunut ryöväri on jopa katkaissut pullon kaulan ja puhdistanut sen vedellä viimeisistä vaahdoista. Ja kappas - hammastahnani on kadonnnut. Kukahan mahtoi lähteä tällä kertaa matkalle laukussaan tahnani?

Harjani on tallella, olen siis onnekkaampi kuin eräs kämppikseni Benjamin, jonka harja tulee säännöllisesti lainatuksi. Peseydyn pelkällä vedellä ja lähden töihin. Haluaisin maitokahvia, mutta maitoni on juotu. Ja näköjään leipäkin syöty. Ehtiäkseni töihin puserran itseni jo valmiiksi liian täyteen metrovaunuun.

Töissä ensimmäiset kolme tuntia minulla ei ole mitään tekemistä.

Töistä palatessani jonotan supermarketissa. Yritän ostaa shampoota ja maitoa. Luottokorttini ei (taaskaan) toimi. Jätän tavarat kassalle ja juoksen automaatille. Ei toimi. Näyttää siltä että peseydyn vielä toisenkin päivän pelkällä vedellä. Tositarina päivämäärältä 27.10.

Tämä kirjoitus on omistettu arjelle. Ja kaikille niille jotka (muille?) inhoavat siirappista hehkutusta à la It's Amazing!!

On totta, että pääosin elämäni täällä voi ilmaista liisterisen positiivisin sanankääntein. Minulla ON ollut huippuhauskaa. Kuitenkin arjen pyörittäminen Chilessä ulkomaalaisena, naisena, harjoittelijana, kommuunin jäsenenä, internet-yhteydettömänä, kuumeisena, krapulaisena ja milloin millaisenakin kombona edellä mainituista ei aina ole dynkyssä tanssimista.(vaikkakin tanssimista Britneyn tahtiin voi nykyään kuunnelle aamuysistä alkaen viereissässä tanssisalissa, terveisin nimimerkki korvatulppien kera kuumepedissä).

Yleisen juurettomuuden tunteen kehittyminenkin on ollut nopeudessaan moninkertaista Espanjanaikoihini verrattuna. Existentiaalikriisi vaivaa, työpaikan ruokalassa on pahaa ruokaa ja minua tuijotetaan joka suunnasta. Lehmänmasusoppaa? Taas? Tahtoo perunaa ja silliä.

Tämä kirjoitus on omistettu siis myös kaikille niille, jotka kysyvät aina välillä itseltään samaa kuin minä. Miksi ihmeessä aina vain uudestaan ja uudestaan hakeudun pois mukavasta tutusta ja turvallisesta ja lennän sähkökatkoileviin maihin masusoppaa lusikoimaan?

En ajattele asiaa hetkeen. Lomalta palannut työkaverini ehdottaa, että voisin alkaa ottaa valokuvia kirjaston aktiviteeteista. Palaan kotiin ja Olatz lainaa minulle shampootaan. Uunissa tuoksuu jokin herkullinen. Javier kertoo, että viikonlopun surffireissua varten on nyt varattu hostelli.

Alan etsiä netistä tietoa lentojen vaihtamisesta myöhäisempään päivämäärään.






2 kommenttia:

  1. Vaaaaau!! Luin nää kaikki kirjotukset ja tuli aika huikee fiilis! Vitsi mikä maailmanreissaaja! En ees tienny aikasemmin et kirjotat tätä blogia, nyt aion kyl seurata tarkasti :) Ihanan elävää kieltä ja upeita kertomuksia. Lisää odotellessa <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Karppa! Luin eka ton uusimman tekstin ja sit tän. Keep up the good stuff, arkena ja muutenkin! 8)

    VastaaPoista