Kymmenes luku (jossa leijutaan surffivetimissä Pichilemussa)

Flaiter?

Kuten jo aiemmin kertoilin, latinot rakastavat mitä kummallisimmista juhlapäivistä johtuvia pitkiä viikonloppuja.

Siinä missä Suomessa Juhannusta vietetään nykyään aina perjantaisin, jotta vältyttäisiin epämääräisiltä poissaoloilta ja punasilmäisiltä virkamiehiltä, täällä kuvio toimii päin vastoin. Mikäli jokin, mikä tahansa jokaisen kivimuurin pyhimyksen päivä osuu viikonloppuun, otetaan vapis takaisin seuraavalta viikolta ja viikonloppu pitenee. Jos Juhannuspäivä osuisi Chilessä siis lauantaihin, maanantai olisi vapaapäivä.

Taidanpa tehdä esityksen tämän lainpykälän kopioimisesta Suomeen.

Edellä esitetystä syystä tällä viikolla viikonloppu kesti neljä päivää ja jatkuu yhä tätä kirjoittaessani. Itse sain toki huilata peräti 5 päivää, sillä perjantait ovat minulla joka tapauksessa vapaat. Kuten koko kaupungin väestö, myös suurin osa kämppiksistäni pakeni pääkaupungin saasteita. Asunnostamme osa suuntasi Chilen eteläkärkeen Patagoniaan, osa Argentiinaan.

Itse suuntasin neljän kaverini kanssa noin 300km lounaaseen, Pichilemun surffikylään. Seuralaisinani tällä hyperaktiivisella, sekopäisellä ja mielettömän onnistuneella reissulla oli itävaltalainen Nikola, irlantilainen Gordon, espanjalainen Javier ja australialainen Tony. 

Matkaseurueeni poseeraamassa "German fun" -tyylillä

Kuten kuvitella saattaa, melko pian hostellille saavuttuamme ryhmä kasvoi noin kolminkertaiseksi alkuperäisestä. Hostellimme koostui nimittäin useista hökkeleistä ja meidän mökissämme oli kolme neljän hengen huonetta sekä keittiö, suihku, terassi ja grilli vain näiden huoneiden jaettavaksi. Meidän lisäksemme hostellia asutti kolme espanjalaista, toinen australialainen, uruguaylainen hipsteri sekä kaksi illan aikana paikalle pöllähtänyttä paperiteollisuusmiestä Kuopiosta. (???)

Toisena iltana paikalle harhaili myös eräs newyorkilainen reppureissaaja, joka päätyi nukkumaan sohvallamme. Hauskana anekdoottina mainittakoon, että vietettyään päivän hyperaktiivisessa seurueessamme poloinen jenkki huokaisi syvään ja tokaisi: "You are probably the graziest kids I ever met in my life!" Alla oleva kuva selittänee osaltaan asiaa hiukan.

Varokaa sekopäisiä turisteja!

Ensimmäisen päivän vietimme rannalla löhöten, lonkkaroiden ja illemmalla grillaillen, sillä tuuli oli liian voimakas surffaukseen. Toisena aamuna oli aika rullata hyljepuku päälle ja get to business. Päädyimme Nikolan kanssa osallistumaan surffiopetukseen, sillä kumpikaan meistä ei tuntenut itseään kovinkaan kuolemankaipuiseksi upeiden maisemien keskellä. Suosittelen kaikille (ainakin huomattavasti enemmän opettajien huomiota saaville naispuolisille) kurssille osallistumista. Hinta oli melko korkea, lähes 20 euroa, mutta ohjeistettu aloitus on hinnan väärti.

Omalta osaltani voin sanoa, että innostuin hieman liikaakin. Aamun kaksituntisen jälkeen palasin hyytävään mereen iltapäivällä ja viivyin vielä kolmisen tuntia. Tajusin poistua vedestä vasta, kun lihakseni olivat niin hapoilla, etten enää pystynyt edes kantamaan lautaani, saatika hallitsemaan sitä kuohuvassa meressä, vaan löysin itseni seisomasta rantavedessä aalloista sinkoilevan laudan hakatessa minua holtittomasti. Luonnollisestikin myös paloin poskipäistäni karrelle, viisikymppinen rasva kun ei näissä oloissa riitä.

Seuraava yö kului kuin koomassa, ja aamulla sängystä nouseminen, leivän leikkaaminen tai mikä tahansa pienikin fyysinen toiminta oli käytännössä mahdotonta.

Luonnolisestikin palasimme kuitenkin aallokkoihin pariksi tunniksi, tosin osaltani huonoin tuloksin. Käsivarret turtana päädyin lähinnä pousailemaan rantahietikolla coolissa märkäpuvussani. Ensi kerralla täytyy muistaa säästellä hiukan voimia tulevillekin päiville.

Ja ensi kertahan tulee.

Ylihuomenna aloitan myös pullosukelluskurssini, joten alan jo uumoilla, että Antarktikselta virtaava hyinen Humboltin merivirta ei sittenkään tule olemaan este lempielementissäni puuhastelulle.