Edellisen asiallisen kuvapostaukseni jälkeen olisi kaiketi paikallaan viritellä pikkukiinalaisia siveysverhon alle. Nimittäin viimeisen kahden viikon aikana Karon kehitysretkillä on taas piisannut vauhtia ja kummallisia käänteitä.
Valitettavasti osa turinoista tarinoidaan korkeintaan korvaan kuiskaten kynttilänvalossa takaisin koto-Suomessa. Pahoittelen, ja tiedän olevani ”aguafiestas”, oikea bileiden vesisuihku kuten espanjaksi ilmaistaan.
Hivenen siveyslukon tiirikointia voinen kuitenkin julkisestikin harrastella.
Pichilemun jälkeenkin olen pyrähdellyt ulos kaupungista aina kuin suinkin mahdollista. Edellisviikonlopun perjantai-illan kosteiden grillikemujen jälkeisenä hieman heikkopäisenä aamuna pakkasin hetken mielijohteesta laukkuuni pyyhkeen (siinä se sisältö kuta kuinkin olikin) ja hyppäsin jälleen Valparaísoon suuntaavaan bussiin.
Australialaisten rantavuokrakämpässä loput viikonlopusta sujui mukavasti, vaikkakin kirjaimellisen kosteasti – onnistuimme jotenkin aiheuttamaan asuntoon huonoista putkista johtuvan tulvan, joka kuta kuinkin pilasi kylppäriä ympäröivän kokolattiamaton.
Kokolattiamatto kylppärissä? Sitäpä minäkin.
Seuraavana maanantaina aloitin sukelluskurssini teoriaosuuden. Viikonloppu olisi kulunut pinnan alla ellen olisi jo lupautunut Mendoza-reissulle Tonyn viimeistä Chile-viikonloppua viettelemään.
Torstai-iltana pakkasin siis jälleen kapsäkkini ja suuntasin tällä kertaa yöbussilla rajan yli. Noin 10 tunnin (pitäisi olla 6) ja naurettavien rajatarkastuspönottelyjen jälkeen saavuimme Mendozaan.
Extremeurheilusta ja viinitiloistaan tunnettu Mendoza on vihreä puistikko keskellä aavikkoa. Keinotekoisesti tököttävät istutuspuut tuovat paitsi väriä myös pientä vitsikkyyttä kaupunkikuvaan. Puut tuppaavat nimittäin kunnon juurien puutteessa kaatuilemaan pienemmistäkin tuulosista tuohtuneina.
Heti ensimmäiseksi suuntasin toteuttamaan pitkään kaivellutta haavettani ja varasin iltapäiväksi tandem-riippuliitoa. Kokemus oli hauska, vaikkakin pelottavin osuus oli kiistatta vuorelle nouseminen painovoimaa ja jyrkänteen vajoavaa reunaa uhmaten ylilastatussa 50-luvun jeepissä.
Ilmalennon jälkeen opas tarjoitui tekemään temppuja, mihin tietysti tyhjäpäänä tartuin. Harmi vain että hauska kieppuminen päätyi suoraan maiseman tiheimpään kaktukseen. Seuraava tunti kuluikin verisistä sääristäni töröttäviä keppejä irrotellessa.
Illalla hostellilla oli grillausta ja päädyimme tutustumaan hiukan paikalliseen yöelämäänkin. Seuraavana aamuna viinitrahoissa kiertely ei hurjasti huvittanut vaan päätimme siirtää huvin seuraavaan päivään.
Mutkia matkaan alkoi ropista kun rutikuivaan aavikkoon saapui kaatosateinen myrskyrintama lauantai-iltana ja jatkui su-ma yöhön asti. Paitsi ettei kaupungissa ollut juuri mitään tekemistä sateisena sunnuntaina, myös sieltä poistuminen osoittautui mahdottomaksi. Bussimatkan aikaisemmaksi vaihtaminen ei onnistunut ja kun vihdoin naurettavan ajantuhlauksen jälkeen yöbussissa uni alkoi maistua, käänsikin bussi nokkansa 180astetta kohti lähtöpistettä. Myrsky oli vierittänyt kivenlohkareryöryn keskelle autotietä, ja joku poloinen oli menehtynyt onnettomuudessa.
Lohkareiden vuoksi koko väylä suljettiin seuraavaan iltaan saakka, mikä tiesi minulle yhden vapaapäivän lisää vietettäväksi jumissa Mendozassa. Onni onnettomuudessa itsekkäästi tarkastellen oli se, että ylimäärïnen lomapäiväni oli jälleen aurinkoinen, ja pääsimme kuin pääsimmekin lopulta kiertämään viinitiloja.
Valehtelisin, jos väittäisin, että idyllisissä maisemissa pyöräillessäni olisin haikaillut päätteen äärelle saasteiseen Santiagoon. Kuvista, jotka päivitän tuota pikaa, selvinnee miksi.
Terkuin Karo, joka poistuu kaupungista myös ensi viikonlopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti