Myönnän, olen aivan uskomattoman utelias tyyppi.
Uteliaisuuteni on niin naurettavan voimakasta, että se voittaa järkeni pikkuruisen hiirulaisäänen kuin gladiaattori buddhalaisen eunukin. Peli on ohi sillä sekunnilla kuin se vihellettään alkaneeksi.
Esimerkki: Kaduilla riuhuu massiivisista massiivisin massamielenosoitus. Hetken kuluttua luvassa on kyynelkaasua, poliisisedän pamppua, kattiloiden kolinaa ja ehkäpä taas suljettuja virastoja.
Mitä teen minä? Raahaan kameraani töihin. Jospa jonain päivänä pääsisin kotiin vielä kun ulkona riehuu keskenkasvuisten kiirastuli. Todennäköisesti palaisin kotiin rikkinäisen kameran, sakkolapun ja kirvelevien silmien kera.
Uteliaisuus kuitenkin vaivaa, se sama uteliaisuus, joka saa pölön pääni toivomaan että maa tärisisi, edes hiukan, edes muutaman richterin verran. Uskokaa tai älkää, mutta sama absoluuttinen typeryys tuntuu vaivaavan lähes kaikkia gringoja täällä.
Tähän asti olen tyytynyt tyydyttämään uteliaisuuttani urkkimalla toisen käden lähteitä aina kuin vain suinkin mahdollista.
-"...hmmm, jos saan kysyä, millaista on kun maa tärisee kahdeksan richterin verran?"
Uteliaisuuteen liittyy tiettyjä riskejä, kuten tuohouteuneiden kotien nousemisia työpaikan pöydälle. Siispä useammin päädyn vain utelemaan politiikasta, vaikka riskitöntähän sekään ei liene.
Mistä täällä siis oikein mekkaloidaan?
Oletan, että kaikilla lukijoillani on sen verran pohjatietoa Chilen historiasta, että tiedossa on, että vuonna 1970 nousi valtaan Latinalaisen Amerikan ensimmäinen vaaleilla valittu vasemmistojohtaja, Salvador Allende. Vain kolme vuotta myöhemmin CIA:n tukemat Augusto Pinochetin oikeistojoukot tekivät sotilasvallankaappauksen ja Allende teki kiistellyn itsemurhansa.
Sen jälkeen, vuoteen 1990 asti, maassa vallitsi käytännössä oikeistodiktatuuri, jonka aikana sadat tuhannet maanpakolaiset tulvivat muihin maihin.
Kuten oikeistodiktatuureista kuvitella saattaa, suurin osa maan laitoksista yksityistettiin, koulut ja yliopistot mukaan lukien. Tällä hetkellä koulutukseen tähtäävien tulee kaivaa alpaca-takkinsa saumoista kuukausittain summa, joka vastaa noin kaksinkertaista työläisen minimipalkkaa. Useimmat eivät tietenkään tähän pysty, joten edessä on laina.
Nyt suomalaiset tarkkana: opintojen lainarahoittaminen on siis se kompastuskivi, josta täällä mekkaloidaan. Suomeen vertaaminen on tietysti hurjapäistä, sillä täällä paikalliset teinit ottavat mittavat lainat opintojansa, eivät opintojen ohella elämistä varten, sillä suurin osa heistä joutuu pakotetuksi peräkamariin vähintään opintojensa loppuun asti.
Taisteletteko siis Pinochetin järjestelmää vastaan, kysyn.
-" Taistelemme sitä järjestelmää vastaan, jonka Pinochet rakensi, mutta johon asemaansa liian tyytyväiset uudet hallitukset eivät ole kajonneetkaan", kuuluu yleinen vastaus.
Kuukausia jatkuneet mellakat ovat tuottaneet merkittäviä tuloksia monissa maailman maissa viime vuosina. Luuletteko, että systeemi tulee muutumaan täällä, mikäli jatkatte tarpeeksi pitkään?
-"Toivon sitä, mutta en usko siihen", kuuluu pessimismin valtaama kuorolaulu.
Odotan uteliaisuudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti