Kuudestoista luku (Semana de la Música)

Viime viikolla työpaikallani vietettiin musiikin viikkoa. Kyseisestä suuritöisestä tuotannosta meinasi tulla todellinen tuottajan painajainen. Yksi esitys peruutettiin kun koululaiset valtasivat rakennuksen. Koko loppuviikon show meinattiin perua kun koko maan julkinen sektori uhkasi lakkoilla. Lakko siirtyi onneksi ja hätäratkaisuna vain yksi iltaohjelma päädyttiin perumaan. 

Ohessa kuvasaldoa tähän asti kiinnostavimmalta työviikoltani.

Valentín Trujillo, paikallien Spede Pasanen.

Jos muistaisin hänen nimensä, kertoisin toki.

Tällaista jälkeä jätti maanjäristys viime vuonna.

"Minun nuoruudessani naiset kuolasivat nyrkkeilijöitä..."

Tätä kuvaa ei saanut julkaista. Omasta mielestäni järistyksen jäljet toivat kuvaan vain lisätehoa.

Musiikkiarkiston torninvartija kuvattiin yhdessä aarteidensa kanssa.

Musiikin mestareita menneiltä vuosikymmeniltä.

Maahan palanneita musiikkipakolaisia Pinochetin kaudelta.

Tämä herra osoitti ihailtavaa kiinnostusta muiden puheenvuoroille.

Koululaisia ja kitaroita.

Tällaisia terveisiä tällä kertaa toivottaa pedistään vatsatautia poteva Karppa.

Viidestoista luku (jossa saadaan sairasta nautintoa luvussa 8 esitettyjen toiveiden toteutumisesta).

Viime päivinä olen tärissyt innosta ja häiriintyneestä tyytyväisyydestä. Kun sanon tärissyt, tarkoitan sitä todella. Viime yönä maa tärräsi jo neljännen kerran täällä oloni aikana. Työkaverini Anita sanoo voimakkuuden olleen noin viitisen richteriä – itse en osaa arvioida, sillä pärinä pääsi tajuntaani vain unen muodossa. Kyllä vain, viisi richteria ja tämä tuhinaattori kuorsasi tyytyväisenä.

Taruja ja totuuksia: Chilessä maa tärisee joka päivä.

Suurin osa ketkutuksesta ei kuitenkaan ole luokiteltavissa ns määnjäristyksiksi (terremoto) vaan "-värinöiksi" (temblor). Maanvärinää kun ei välttämättä huomaa jos sattuu vaikka istumaan autossa, kävelemään liikenteen seassa tai pomppimaan tanssitunnilla.

Yksi hassunkurinen piirre maanvärinässä on se, että joskus sen voi nähdä vaikka sitä ei tuntisikaan. Näin kävi viime lauantaina Valparaísossa. Bussissa istuessamme yhtäkkiä huomasimme katulyhtyjen "nousevan ilmaan" ja jäävän sitten ketkumaan paikalleen kuin limupillit tuulisella terdellä.

Mikäli huojuvat tolpat saivat minut jo pihisemään innosta, ei ole vaikea kuvitella kuinka pähkinöissäni olin, kun saman viikon aikana kauan kaipailemani kuvauskohde, teini-ikäisten mielenilmausmellakka, kiipesi marmoriportaita pitkin suoraan syliini. Tänään kapinoivat koululaiset keskeyttivät työpäivämme valtaamalla koko kansallisen kirjaston. 

Kaksituntisen täpärän panttivankitilanteen aikana paikalle saapui jopa valtakunnallinen televisio, joka onnistui taltioimaan myös allekirjoittaneen hehkeän olemuksen. Voit bongata minut tästä linkistä:

http://24horas.cl/videos.aspx?id=139490

Toimittajan irvikuva?

 Terveisiä mellakan ja tärinän seasta huutelee Karppa, jonka uusi unelma-ammatti on sotakuvaaja.

Neljästoista luku (jossa vietetään Olatzin syntymäpäiviä Valparaísossa)

Olatz, kämppikseni Baskimaasta ei ole suinkaan ainoa, joka on viettänyt synttäreitään asuessaan Chilessä Casa Jazz Monttissa. Mutta hän saattaa olla ainoa, joka sanoi kuukausia ennen juhlapäiväänsä toivovansa  ei enempää eikä vähempää kuin keittiön baaripöydän täydeltä lahjoja.Ya.

Vaatimattoman tyttösen toiveisiin kuului määrän lisäksi myös sisältöjä, mm lohikäärme, jota hän naama peruslukemilla vaati kämppis-poikaystävältään Sebastianilta. Tärkeintä oli kuitenkin, että kaikki, myös Takahiro, juhlisimme hänen synttäriään yhdessä jossain Santiagon ulkopuolella. Niinpä minulla ei ollut juuri nokan koputtamista kun suuntasimme jälleen Valparaísoon.

Juhlasnacksit tavalliseen tapaan

Reissu oli jälleen hauska ja onnistui paremmin kuin odotimmekaan, sillä onnistuimme yllättämään sankarin  täydellisesti kaikesta huolimatta. Puolenyön koittaessa koristelimme salaa hostellin olkkarin ja täytimme pöydän hassuilla lahjuksilla.

Olatzin aidon liikuttunut reaktio hauskutti kaikki muutkin "perheen jäsenet" paperihattuiseen juhlahumuun. Ja saipa sankari kaiken toivomansa: pöydän täydeltä lahjoja, hevosen ja jopa lohikäärmeen, vaikkakin tosin paperille piirrettynä.

Loppuyö kului Valparaíson kuuluisaan yöeläämään tutustuen ikionnelisen päivänsankarin ja hänen uuden heppansa Bizcochon kanssa, josta tulikin koko yökerhon virallinen maskotti. Alla kuvia illanvietosta.

Olatz yllätettiin totaalisesti.

"Estoy tan feliz!" (suussa sanan viimeinen Z-kirjain:))

Ekalla yrittämällä otsaan ilmeistyi sana "Feiz". Hups, Sven.

Tokalla kerralla syntyi oikeaoppisesti sana Feliz.

Meikä blondina. Mitä?

Lavastettua rakkautta osa 1.

Lavastettua rakkautta, osa 2.

Lavastettua änkyrää osa 1.

Lavastettua viettelystä, osa 1.

Lavastettua rakkautta, osa 3.

Ei niinkään lavastettua vastahakoisuutta ei niinkään lavastetulle rakkaudenkaipuulle.

Tärkein lahjoista: Bizcocho-niminen hepo, joka juhli railakkaasti diskossa ryhmän mukana.

Aamu.

Aamu.

Terveisin Karo, joka pöydän alle kyykistyneenä Bizcochon välityksellä toimi baarissa myös DJnä.