Yhdeksästoista luku (jossa opitaan yhtä jos toista pullosukelluksesta)

En varmasti koskaan unohda sitä tunnetta, kun ensimmäisen kerran hengitin veden alla.

Muutaman vuoden takainen Punaiseen mereen sijoittuva kokemus oli melkoinen hypotermian, hämmmennyksen, ihastuksen ja pelonsekainen niskakarvannostattaja. Päällimmäisenä mieleen kuitenkin jäi täysin yllättänyt klaustrofobinen tunnelma - luontoelokuvien aavat aallokot täynnä iloisina uiskentelevia valaskaloja kun eivät sukelluslasien läpi yleensä aukene.

Suurin osa kaikesta kammottavuudesta on pysytellyt rannalla kurssimisen myötä. Mikään ei kuitenkaan tunnu laimentavan sitä kummallista hetkeä kun kaikkien luontaisten vaistojen vastaisesti pinnalla rentoutuu, antaa veden nousta ensin suun ja sitten silmien yli ja antautuu vajoamaan hitaasti kohti pohjaa.

Kaikki muuttuu.

Koska ääni kulkee vedessä huomattavasti nopeammin kuin ilmassa, äänen suuntaa ja lähdettä on käytännössä mahdoton arvioida. Sen sijaan lähes kaikki äänet vaikuttavat kantautuvan suoraan pään yläpuolelta.

Koska valo käyttäytyy vedessä eri tavalla kuin ilmassa, värit paitsi katoavat punaisesta alkaen syvemmälle mentäessä, kaikki myös vaikuttaa 25% suuremmalta ja lähemmältä.

Kun tähän vielä lisätään muutaman ilmakehän paine, ajoittain heikko näkyvyys (lasketaan horisontaalisina metreinä), Chilen tapauksessa jääkylmä vesi ja erikoiset paatit ja otukset, on kokemus melkoinen myllertäjä. Suosittelen.

Erityisesti kuitenkin suosittelen maailmanlaajuisesti standardoituja PADI-kursseja. Vaikka shokkiefekti saattaisi houkutella, itse ainakin olen saanut koko touhusta moninkertaisesti enemmän irti kun teoriassa tiedän mitä olen tekemässä ja miksi.

Mikä on sukeltajantauti? Mikä on keuhkojen ylipaine ja miten se helposti vältetään? Miten topimitaan kun happi loppuu? Miten pienen vesimäärän läpi hengitetään? Mitä tehdään, jos regulaattori putoaa suusta tai jos liivi takertuu kiinni pohjaan? Mikä kumma mahtaa olla typpihumala?

Tähän kaikkeen vastauksen saa jo alkeellisimmalla avovesikurssilla (PADI Open Water Diver), joka siis on virallinen sertifikaatti siihen, että ylipäätänsä saa vuokrata välineitä ja osallistua sukelluksiin. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on sitten rajattomasti aina meripelastuksesta videokuvaukseen ja ammattilaiskoulutukseen.

Ehkä vielä hauskempaa kuin kurssin viralliset opetukset ovat kurssin aikana kuultavat ja omin silmin todistettavat tarinat. 

Nyt tiedän esimerkiksi sen, että valkohaiden kanssa sukeltaessa tärkeintä on laskeutua ja nousta nopeasti. Pohjassa hai tunnistaa sukeltajan pahanmakuiseksi. Jos hai tapaa maleksijan välivedessä on jälki useammin säpälettä. Mitäs pukeudemme hyljepukuun ja vedämme evät jalkaamme.

Tapasin myös uimataidottoman kymmenvuotiaan joka veti intoa puhkuen päälleen sukelluspukua. Pojan täytyi tosin startata rannasta - "jättiläisaskeleella" tai takaperinkuperkeikalla veteen molskahtaminen kun olisi kenties ollut urheimmallekin uimataidottomalle aika kylmä kylpy.

Tiedän nyt myös sen, että liiallinen itsevarmuus on sukeltajan yleisin kuolinsyy. Vai mitä pitäisi päätellä siitä viisi viikkoa sitten kuolleesta sukellusopettajasta joka lähti sukeltelemaan toisesta maailmansodasta peräisin olevalla kaksitankkisella ilmaa useita kertoja kierrättävällä kalustolla. Valopää myrkyttyi hengittämästään ilmasta antaessaan ensimmäistä sukellustuntia, jollekin poloiselle, joka ei tosiaankaan palaa enää veteen.

Itse voin nyt viiden sukellusharjoituksen, viiden teoriakokeen, sertifikaatin ja vähäisen itsevarmuuteni kanssa siirtyä harjoittelemaan lisää tätä kiehtovaa lajia. Jos rahat riittävät, Costa Ricassa edessäs on sitten edistyskurssi PADI Advanced Open Water.

Kahdeksastoista luku (aika esitellä Camin, Macan ja muiden sekä uusien tyyppien suurenmoinen Etelä-Amerikan löytöretkeilyreitti)

Perustiedot:

Retkelijät: Camila (nimi muutettu), Macarena (nimi muutettu), muut, uudet,
ihan uudet tyypit.

Aikakausi: Moderni 2012-vuosi, kuukaudet
tammi ja helmi.

Reitti: Santiago de Chile (30.12.2011) -
Buenos Aires, epämääräinen harhailu
muualla kohteessa Argentiina, Bolivia,
Peru (Lima, Machu Pichu, Mancora?),
Ecuador, Kolumbia, Panama, Costa Rica.
Paluu ilmateitse Chileen (josta matka
jatkuukin allekirjoittaneella kohti
koto-Suomea).

Matkustusajoneuvo: Linja-auto. Paluu
lentäen.

Matkan päätavoitteet: hengissä
selviäminen, minimaalisen budjetin
riittäminen, keltakuumeelta,
kuristajakäärmeeltä ja huumekuriirilta
välttyminen.

Matkan lisätavoitteet: Maailman merien ja
niiden pohjien koluaminen, viidakoissa
samoaminen, riippumatossa makaaminen, ihan
uusin tyyppien tapaaminen.

Olé.

Camila (?)

Macarena (Olatz)



Retkiryhmä starttaa siis hajanaisesti kunkin töiden loppuessa 28.-30.12. 2011 Santiago de Chilestä, kuka mukavasti lentäen, kuka 24 tuntia pihinä bussissa kieppuen. Allekirjoittanut kuuluu luonnollisestikin tähän jälkimmäiseen sakkiin.

BA:ssa juhlitaan vuodenvaihde ja touhutaan turismia noin kolmanteen päivään asti.

Noin yhdeksännen kieppeillä Argentiina halki olisi ehdittävä Boliviaan, jossa tapaamme muita tyyppejä, kuten entisen kämppiksemme Sebastianin ja hänen riettaat saksalaiset matkakumppaninsa.


Noin viikon mittaisen Bolivia-kiertelyn jälkeen kohteena on Peru, jossa luonnollisestikin samotaan jalkaisin ainakin Machu Pichu.

Helmikuun 27. päivän kieppeillä pitäisi näillä näkymin olla asemissa Costa Rican

pääkaupungissa San Joséssa, mikäli aikoo ehtiä Santiagoon palaavaan lentokoneeseen.


Mitä tapahtuu tällä välillä? Tourbus linja-autoyhtiö yksin tietää.

Päivittelen suunnitelman ja reitin etenemistä tästä eteenpäin sitä mukaa kun jotain päivitettävää ilmenee. Sitä mukaa kaiketi suoristuvat myös nuo karttaan piirretyt harakanvarpaatkin.

Vielä on kuitenkin monenlaisia käytännön ongelmia ratkaisematta. Kuten se, että miten pääsemme Kolumbiasta maateitse Panamaan, kun raja-alue on tunnetusti huumekartellien suvereenia mekastelualuetta, ja se, että miten ikinä saan riittämään suorastaan naurettavan vajaan 2000 euron budjettini nämä tuhansien kilometrien taivallukset nälkään kuolematta.

Selvitystyö jatkuu... Pysykää kanavalla.

Seitsemästoista luku (jäähyväisiä ja muutakin päivitystä pitkittyneen kuherruskuukauden jälkimainingeissa)

Läksijäisgrillikemujen ristiinpukeutumisorgiat

Kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa on nyt kulunut siitä kun starttasin sinapista ja kuravedestä tunnetun kotikaupunkini kamaralta kohti kummallisisa retkiäni Latinolandeilla.

Kaksi kuukautta humpsahti kuin hupsahtikin myös aiemmin purnaamassani roolissani kirjastotätinä. Vain reippasti vajaa yksi kuukausi rillien ja nutturan kohottelua on siis jäljellä. Vaikkakaan nutturaa tämä toimisto ei pyryharakkamaisuudessaan uskomattoman blondissa takkufrisyyrissäni päässyt ihailemaan. Näin kaksi kolmasosaa selanneena voisinkin sanoa, että alkupokkurointien jälkeen työpaikallani voi kiljahdella yllättävänkin rennosti (ainakin aina kun nitoja napsahtaa sormeen, olè!)

Lisähauskuutta näiden antiikkisten muurien sisään tuo viime viikolla pokerinaamalla Suomi-tytölle selostetut tarinat kirjaston kummituksista. Lupsakat haamut pukkaavat avittelemaan arkistonhoitajien työtä muun muassa sytyttelemällä valoja näiden kulkiessa pimeissä hyllyväleissä. Olipa joku jo edesmennyt vakkari liittynyt myös tupruttelijoiden seuraan iltapäivän tupakkatauolla. Mutta siis, nauraa ei saanut. Tämä on vakava aihe.

Koska kokonaisuudessaan oleskeluni tällä mantereella tulee kestämään viisi kuukautta, myönnän tajunneeni hyvin vastikään, että viimeisiä viedään kumminkin tässä uudessa kotikaupungissani. Tajusin tämän lähinnä siksi, että lukukauttaan päättävät opiskelijakämppikset huutelivat sitä korvaani, kuka minkäkin matkasuunnitelman muodossa. Käytännössä edessä on sukupolvenvaihdos – suurin osa talon asukeista matkustelee viimeiset viikkonsa ennen kotiinpaluutaan. Totta tosiaan, nykyisistä asukeista vain kolme jatkaa talossa ensi lukukaudella. Ohessa kuvasaldoa jäähyväisjuhlista.

Itsekinhän harkitsin jäämistä mutta päädyin lopulta toiseen tulokseen.

Hullunkurisimmalta kuviossa tuntuu se, että minulla tulee lopulta aivan naurettava kiire, mikäli aion yhtään turistitouhuja tässä kaupungissa puuhastella. Asumisen erilaisuus suhteessa matkusteluun pääsi taas yllättämään ja edes sitä alussa hehkuttamaani historiallista kävelykierrosta en ole tehnyt. Nyt siis aika tehdä muistilista perinteiseen pakkopullatyyliin:

Karon kummallinen Santiago-to-do lista:

• Kävelykierros
• Vega - paikallinen jättisuuri kauppahalli
• Ihmisoikeusmuseo
• Piojera (baari jossa saa kuuluisia sekä petollisia "Maanjäristysjuomia" eli Terremotoja: viiniä ja jätskiä sekaisin isossa kannussa)
• Pyhän Kristobalin kukkulan uima-altaat
• Ostoskeskus (kuulemma kuriositeettinä kokemisen arvoinen retki)
• Leffateatteri

Näiden kaverina roikkuu pitkä lista asioita, joita haluaisin vielä touhuta uudestaan ennen hyvästejä, kuten käydä Valparaísossa, syödä empanadoja, istuksia terdellä Bellavistassa, vierailla Bandera-kadun kirppareilla ja valokuvata mitä kummallisimpa kolkkia.

Saa nähdä miten aika riittää kaiken näkemiseen. Kuviota hankaloittaa entisestään se, että pääni on viime aikoina viettänyt huomattavasti aikaa merenpinnan alapuolella. Siitä sitten seuraavassa luvussa.

Helteisen hikisiä terveisiä toivottelee pitkästä aikaa taas Karppa

Kuudestoista luku (Semana de la Música)

Viime viikolla työpaikallani vietettiin musiikin viikkoa. Kyseisestä suuritöisestä tuotannosta meinasi tulla todellinen tuottajan painajainen. Yksi esitys peruutettiin kun koululaiset valtasivat rakennuksen. Koko loppuviikon show meinattiin perua kun koko maan julkinen sektori uhkasi lakkoilla. Lakko siirtyi onneksi ja hätäratkaisuna vain yksi iltaohjelma päädyttiin perumaan. 

Ohessa kuvasaldoa tähän asti kiinnostavimmalta työviikoltani.

Valentín Trujillo, paikallien Spede Pasanen.

Jos muistaisin hänen nimensä, kertoisin toki.

Tällaista jälkeä jätti maanjäristys viime vuonna.

"Minun nuoruudessani naiset kuolasivat nyrkkeilijöitä..."

Tätä kuvaa ei saanut julkaista. Omasta mielestäni järistyksen jäljet toivat kuvaan vain lisätehoa.

Musiikkiarkiston torninvartija kuvattiin yhdessä aarteidensa kanssa.

Musiikin mestareita menneiltä vuosikymmeniltä.

Maahan palanneita musiikkipakolaisia Pinochetin kaudelta.

Tämä herra osoitti ihailtavaa kiinnostusta muiden puheenvuoroille.

Koululaisia ja kitaroita.

Tällaisia terveisiä tällä kertaa toivottaa pedistään vatsatautia poteva Karppa.

Viidestoista luku (jossa saadaan sairasta nautintoa luvussa 8 esitettyjen toiveiden toteutumisesta).

Viime päivinä olen tärissyt innosta ja häiriintyneestä tyytyväisyydestä. Kun sanon tärissyt, tarkoitan sitä todella. Viime yönä maa tärräsi jo neljännen kerran täällä oloni aikana. Työkaverini Anita sanoo voimakkuuden olleen noin viitisen richteriä – itse en osaa arvioida, sillä pärinä pääsi tajuntaani vain unen muodossa. Kyllä vain, viisi richteria ja tämä tuhinaattori kuorsasi tyytyväisenä.

Taruja ja totuuksia: Chilessä maa tärisee joka päivä.

Suurin osa ketkutuksesta ei kuitenkaan ole luokiteltavissa ns määnjäristyksiksi (terremoto) vaan "-värinöiksi" (temblor). Maanvärinää kun ei välttämättä huomaa jos sattuu vaikka istumaan autossa, kävelemään liikenteen seassa tai pomppimaan tanssitunnilla.

Yksi hassunkurinen piirre maanvärinässä on se, että joskus sen voi nähdä vaikka sitä ei tuntisikaan. Näin kävi viime lauantaina Valparaísossa. Bussissa istuessamme yhtäkkiä huomasimme katulyhtyjen "nousevan ilmaan" ja jäävän sitten ketkumaan paikalleen kuin limupillit tuulisella terdellä.

Mikäli huojuvat tolpat saivat minut jo pihisemään innosta, ei ole vaikea kuvitella kuinka pähkinöissäni olin, kun saman viikon aikana kauan kaipailemani kuvauskohde, teini-ikäisten mielenilmausmellakka, kiipesi marmoriportaita pitkin suoraan syliini. Tänään kapinoivat koululaiset keskeyttivät työpäivämme valtaamalla koko kansallisen kirjaston. 

Kaksituntisen täpärän panttivankitilanteen aikana paikalle saapui jopa valtakunnallinen televisio, joka onnistui taltioimaan myös allekirjoittaneen hehkeän olemuksen. Voit bongata minut tästä linkistä:

http://24horas.cl/videos.aspx?id=139490

Toimittajan irvikuva?

 Terveisiä mellakan ja tärinän seasta huutelee Karppa, jonka uusi unelma-ammatti on sotakuvaaja.

Neljästoista luku (jossa vietetään Olatzin syntymäpäiviä Valparaísossa)

Olatz, kämppikseni Baskimaasta ei ole suinkaan ainoa, joka on viettänyt synttäreitään asuessaan Chilessä Casa Jazz Monttissa. Mutta hän saattaa olla ainoa, joka sanoi kuukausia ennen juhlapäiväänsä toivovansa  ei enempää eikä vähempää kuin keittiön baaripöydän täydeltä lahjoja.Ya.

Vaatimattoman tyttösen toiveisiin kuului määrän lisäksi myös sisältöjä, mm lohikäärme, jota hän naama peruslukemilla vaati kämppis-poikaystävältään Sebastianilta. Tärkeintä oli kuitenkin, että kaikki, myös Takahiro, juhlisimme hänen synttäriään yhdessä jossain Santiagon ulkopuolella. Niinpä minulla ei ollut juuri nokan koputtamista kun suuntasimme jälleen Valparaísoon.

Juhlasnacksit tavalliseen tapaan

Reissu oli jälleen hauska ja onnistui paremmin kuin odotimmekaan, sillä onnistuimme yllättämään sankarin  täydellisesti kaikesta huolimatta. Puolenyön koittaessa koristelimme salaa hostellin olkkarin ja täytimme pöydän hassuilla lahjuksilla.

Olatzin aidon liikuttunut reaktio hauskutti kaikki muutkin "perheen jäsenet" paperihattuiseen juhlahumuun. Ja saipa sankari kaiken toivomansa: pöydän täydeltä lahjoja, hevosen ja jopa lohikäärmeen, vaikkakin tosin paperille piirrettynä.

Loppuyö kului Valparaíson kuuluisaan yöeläämään tutustuen ikionnelisen päivänsankarin ja hänen uuden heppansa Bizcochon kanssa, josta tulikin koko yökerhon virallinen maskotti. Alla kuvia illanvietosta.

Olatz yllätettiin totaalisesti.

"Estoy tan feliz!" (suussa sanan viimeinen Z-kirjain:))

Ekalla yrittämällä otsaan ilmeistyi sana "Feiz". Hups, Sven.

Tokalla kerralla syntyi oikeaoppisesti sana Feliz.

Meikä blondina. Mitä?

Lavastettua rakkautta osa 1.

Lavastettua rakkautta, osa 2.

Lavastettua änkyrää osa 1.

Lavastettua viettelystä, osa 1.

Lavastettua rakkautta, osa 3.

Ei niinkään lavastettua vastahakoisuutta ei niinkään lavastetulle rakkaudenkaipuulle.

Tärkein lahjoista: Bizcocho-niminen hepo, joka juhli railakkaasti diskossa ryhmän mukana.

Aamu.

Aamu.

Terveisin Karo, joka pöydän alle kyykistyneenä Bizcochon välityksellä toimi baarissa myös DJnä.