En varmasti koskaan unohda sitä tunnetta, kun ensimmäisen kerran hengitin veden alla.
Muutaman vuoden takainen Punaiseen mereen sijoittuva kokemus oli melkoinen hypotermian, hämmmennyksen, ihastuksen ja pelonsekainen niskakarvannostattaja. Päällimmäisenä mieleen kuitenkin jäi täysin yllättänyt klaustrofobinen tunnelma - luontoelokuvien aavat aallokot täynnä iloisina uiskentelevia valaskaloja kun eivät sukelluslasien läpi yleensä aukene.
Suurin osa kaikesta kammottavuudesta on pysytellyt rannalla kurssimisen myötä. Mikään ei kuitenkaan tunnu laimentavan sitä kummallista hetkeä kun kaikkien luontaisten vaistojen vastaisesti pinnalla rentoutuu, antaa veden nousta ensin suun ja sitten silmien yli ja antautuu vajoamaan hitaasti kohti pohjaa.
Kaikki muuttuu.
Koska ääni kulkee vedessä huomattavasti nopeammin kuin ilmassa, äänen suuntaa ja lähdettä on käytännössä mahdoton arvioida. Sen sijaan lähes kaikki äänet vaikuttavat kantautuvan suoraan pään yläpuolelta.
Koska valo käyttäytyy vedessä eri tavalla kuin ilmassa, värit paitsi katoavat punaisesta alkaen syvemmälle mentäessä, kaikki myös vaikuttaa 25% suuremmalta ja lähemmältä.
Kun tähän vielä lisätään muutaman ilmakehän paine, ajoittain heikko näkyvyys (lasketaan horisontaalisina metreinä), Chilen tapauksessa jääkylmä vesi ja erikoiset paatit ja otukset, on kokemus melkoinen myllertäjä. Suosittelen.
Erityisesti kuitenkin suosittelen maailmanlaajuisesti standardoituja PADI-kursseja. Vaikka shokkiefekti saattaisi houkutella, itse ainakin olen saanut koko touhusta moninkertaisesti enemmän irti kun teoriassa tiedän mitä olen tekemässä ja miksi.
Mikä on sukeltajantauti? Mikä on keuhkojen ylipaine ja miten se helposti vältetään? Miten topimitaan kun happi loppuu? Miten pienen vesimäärän läpi hengitetään? Mitä tehdään, jos regulaattori putoaa suusta tai jos liivi takertuu kiinni pohjaan? Mikä kumma mahtaa olla typpihumala?
Tähän kaikkeen vastauksen saa jo alkeellisimmalla avovesikurssilla (PADI Open Water Diver), joka siis on virallinen sertifikaatti siihen, että ylipäätänsä saa vuokrata välineitä ja osallistua sukelluksiin. Jatkokoulutusmahdollisuuksia on sitten rajattomasti aina meripelastuksesta videokuvaukseen ja ammattilaiskoulutukseen.
Ehkä vielä hauskempaa kuin kurssin viralliset opetukset ovat kurssin aikana kuultavat ja omin silmin todistettavat tarinat.
Nyt tiedän esimerkiksi sen, että valkohaiden kanssa sukeltaessa tärkeintä on laskeutua ja nousta nopeasti. Pohjassa hai tunnistaa sukeltajan pahanmakuiseksi. Jos hai tapaa maleksijan välivedessä on jälki useammin säpälettä. Mitäs pukeudemme hyljepukuun ja vedämme evät jalkaamme.
Tapasin myös uimataidottoman kymmenvuotiaan joka veti intoa puhkuen päälleen sukelluspukua. Pojan täytyi tosin startata rannasta - "jättiläisaskeleella" tai takaperinkuperkeikalla veteen molskahtaminen kun olisi kenties ollut urheimmallekin uimataidottomalle aika kylmä kylpy.
Tiedän nyt myös sen, että liiallinen itsevarmuus on sukeltajan yleisin kuolinsyy. Vai mitä pitäisi päätellä siitä viisi viikkoa sitten kuolleesta sukellusopettajasta joka lähti sukeltelemaan toisesta maailmansodasta peräisin olevalla kaksitankkisella ilmaa useita kertoja kierrättävällä kalustolla. Valopää myrkyttyi hengittämästään ilmasta antaessaan ensimmäistä sukellustuntia, jollekin poloiselle, joka ei tosiaankaan palaa enää veteen.
Itse voin nyt viiden sukellusharjoituksen, viiden teoriakokeen, sertifikaatin ja vähäisen itsevarmuuteni kanssa siirtyä harjoittelemaan lisää tätä kiehtovaa lajia. Jos rahat riittävät, Costa Ricassa edessäs on sitten edistyskurssi PADI Advanced Open Water.
