Ensimmäinen luku (jossa saavutaan Santiago de Chileen ja kurotaan silmäpusseja pinneillä korvan taakse)

Terveisiä Chilestä.

Kun saavuin Santiago de Chileen 21.9. klo 8.30 aamulla, silmäpussejani roikotti mitä uskomattomin jetlag. Olin kaiketi kuvitellut, että pieni väsymys tällaisessa ihmeellisessä uudessa paikassa olisi vain pari lisäkiloa repussa. Kuitenkin Santiagon käsittämättömän tunkkainen saasteviidakko pölläytti naamaani heti omat tervetuliaisensa ja piti huolen siitä, että olin enemmän tai vähemmän nenä tukossa ja hinkuyskän kourissa ensimmäiset kolme päivää.

Olin varannut kolme yötä La Chimba hostellista, joka sijaitsee kaupungin suvereenisti boheemimmalla Bellavista-alueella. Tuona aamuna vaikutelma kaduilla oli lähinnä slummimainen - vain muutama hampuusi harhaili siellä täällä jokusen alkkiksen nojaillessa värikkäisiin seiniin. Ilmiö sai selityksen hostellissa. Kun kysyin respapoika  "Sebalta" missä kaikki ihmiset ovat, hän töksäytti lakonisesti "Heillä on krapula". Daa. Juhlakansaa olisi siis luvassa. Ilmiötä tosin lievittänee se, että vain (?) kolme päivää aiemmin vietettiin maan kansallispäivää.

Lonely Planet -opas paljastui Santiago-harhailijan koraaniksi jo ensimmäisenä päivänä. Jos maailmassa onkin kaupunkeja, joissa on mukava vain imelästi "eksyä kauniille kujille", Santigo ei ole näiden kaupunkien listalla. Suoraan sanoen, ensivaikutelmani voisi tiivistää ensimmäisinä päivinä useinkin mielessäni pyörineisiin sanoihin "mitä helvettiä oikein teen TÄÄLLÄ". Se siitä kuherruskuukaudesta.

Kuitenkin hostellini olin valinnut hyvin. Bellavistassa sijaitsee kaksi saman omistajan hostellia, joita molempia voin suositella, ja joissa molemmissa tulin asumaankin. Nämä hostellit löytyvät myös Lonely Planetista ja ne ovat La Chimba (ensimmäiset 3 yötä) ja la Bellavista hostel (4yötä). Yleisesti ottaen Bellavista on vauhdikkaampi mutta hostellit järjestävät yhteisiä grillijuhlia jms. joten on periaatteessa sama kumpaan niistä majoittuu. Itse vaihdoin hostellia lähinnä siksi, että tutustuin ihmisiin toisesta hostellista, jotka sitten ehdottivat sitä.

Jo ekana iltana pidettiin La Bellavistassa grillikemut, joissa myös 5 vuotta jatkunut kasvisyönnistäni huolimatta löysin itseni syömästä makkaraa. Tutustuin myös moniin hauskoihin heppuihin, lähinnä ausseihin, joiden kanssa vietinkin sitten seuraavat 5 päivää. Hostelleissa norkoilevat kiintiö-aussit eivät olekaan ainakaan toistaiseksi koskaan pettäneet.

Sulavasti jetlag vaihtui hiljalleen jatkuvaan krapulaan iloisiin vatsanväänteisiin, jotka tahdittivat mukavasti asuntojahtia aina sen päättymiseen asti. Kertoilen jahdista lisää pikimmiten. Tässä kohtaa sanon kuitenkin adiós ja lähden metsästämään itselleni aamupalaa.

Karo

Ps. Kummalisin seikkailuni näistä juhlista oli ehdottomasti se, kun lauantai-ilatana 24.9. koko maasta katkesi sähköt pariksi tunniksi. Ei taida olla sanoin kuvailtavissa sitä ihmeellistä aavemaisuutta, mikä syntyy kun 6 mijoonan asukkaan suurkaupunki on ilman ainuttakaan katulamppua, autot pysästyvät kaduille kuuntelemaan radiota ja ravintolat sulkevat keittiönsä ja tarjoilevat juomia kynttilänvalossa.