Toinen luku (jossa vieraillaan 14 chileläisessä asunnossa ja tavataan pappa kaapissa)

Ensimmäinen viikkoni Santiagossa oli bi-polaari kuin Kupittaan keskimääräinen asukki. Illat notkuin hostellissa, mongertaen wanna-be-aussi englantia litkien olutta, viiniä tai piscoa (joka on paikallinen vahva rypäleistä tehty viina). Silti joka aamu kiduttava herätyskelloni pärinä puski minut ylös sängystä, aamupalalle (baageleita, hilloa, kahvia ja hedelmänektaria) ja sitten kadulle kämppää etsimään.

Kaikki tietävät tunteen, kun ilta on vahingossa venynyt raskaan sarjan louhimiseksi ja aamulla 4 tunnin liskojen jälkeen töihin noustessa on kovin vaikea muistaa, miksi tulikaan ottaneeksi vielä sen viimeisen pisco sourin. No, tästa tuli normi Santiagon ensimmäisen viikon aikana. Alkoholisoituminen tuntuu olevan todellinen vakava uhka maassa, jossa ei tosiaankaan sanota ei "carrete"lle. Tätä kirjoittaessani, elän ensimmäistä krapulatonta päivääni.

Aamuisin oli kuitenkin pureskeltava sitruuna ja noustava pedistä.

Periaattessa homma oli tuttua Espanjan-ajoiltani. Santiagossa suurin osa asunnon/huoneenvuokrausliikenteestä operoidaan sivustolla www.compartodepto.cl . Sivuille kirjaudutaan, luodaan profiili ja sitten aloitetaan asunnon tarjoajien spämmäys mitä kummallisimmilla "mandar interés" näpysköillä. Olin etsiskellyt kämppiä jo ennen saapumistani tänne, mutta suosittelen kaikille asuntojen vierailua.

Nimittäin ihan kaikilla vuokranantajilla ei ole puhtaita jauhoja nahkavyölaukuissaan. Jotkut ulkomaalaisia opiskelijoita etsivät miehet eivät etsi kämppäkaveria vaan tyttöystävää ja asunnon lukko saattaa vaihtua salakavalasti mikäli uusi "tyttöystävä" ei olekaan ihan samaa mieltä. En onneksi kokenut tätä itse.

Tyypillistä pientä huijausta edustanee se, että ulkomaalaisella kämppiksellä maksatetaan käytännössä koko asunnon hinta. Kaikki yli 200.000 (noin 290euroa) pesoa maksavat huoneet selittyvät tällä. Tämä on sinänsä ymmärrettävää ottaen huomioon, että paikallinen minimipalkka on noin 250dollaria. Silti kyllähän siinä vähän maku meni monesti kun asunnosta kieltäytyi kalliin hinnan takia ja yhtäkkiä hinta olikin kovastikin neuvoteltavissa. Nyt lopulta maksan huoneestani 170 000, mikä on noin 250 euroa, mutta puitteet ja sijainti ovatkin sen mukaiset.

Monesti vastaanotto on vain yksinkertaisesti niin huvittava, että jo siksi asuntojen näkeminen kannattaa. Kivoimmat tyypit viivyttävät kämpillään kolmisen tuntia ja tarjoavat teetä ja ties mitä suklaaherkkuja ja alkavat höpöttää hyvin vapautuneesti politiikasta, pilven poltosta, korkokengistä tai mistä nyt milloinkin.

Toisaalta kummallisia ilmiöitäkin näkee. Vai mitä pitäisi ajatella kun opiskelijoiden asuntoa kierrellessään tulee avanneeksi sattumalta keittiön ikkunattoman komeron, josta löytyykin sänky.

 -"Kukas se täällä asustaa?"
 -"Minä", vastaa asuntoa esittelevä papparainen, joka ei ilmeisestikään olisi "opiskelija-asuntoa" esitellessään muutoin asiaa olisi tullut kertoneeksi.

Lisäksi tapasin muun muassa rouvan, joka pukeutui käärmeennahkakokopukuun ja suosi turkoosia silmämeikkiä, joka piti toimistoaan opiskelijakämpässä, jossa kaikki henkilökohtainen tuli säilöä nimellisiin tupperware-kippoihin ja joka valvoi ettei alkomahooli-paholainen saapuisi tiluksiin. Ikinä!

Näiden lisäksi yhdessä kämpässä korkokengissään sipsuttava bisnesneiti hyppäsi kaulaani hihkuen "Sinä tulet asumaan meidän kanssa, olet SE oikea!!".

Enpä tainnut olla.

Standardit laskivat päivä päivältä... Kunnes maanantaina löysin kämpän jossa eilisillasta alkaen asustan. Asun Av. Manuel Montt:illa vain korttelin päässä metrosta (tärkeää) Providencia-asuinalueen keskuksessa, siedettävän kävelymatkan päässä Bellavista bohemísimoista yöeläimistä. Olen löydöstäni lievästi sanoen pähkinöissäni.

Kaksikerroksissa vanhassa mansionissa asuu yhteensä 11 ihmistä, joista 11 on opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja kaksi chileläistä miestä, jotka saattavat olla pariskunta. Asunnossa on kattoterassi, kaksi olohuonetta, kaksi keittiötä, viisi kylppäriä, ja tietenkin makuuhuone kaikille. Huvittavinta on kuitenkin se, että alakerran "eteinen" on peilisali, jossa päivisin voi käyttää kuntosalilaitteita ja iltapäivällä miehet pitävät tanssitunteja (kuulemma hiukan BritneySpears - henkisiä). Ilmapiiri on rento ja artsu ja homoläpät vaikuttavat kuuluvan arkeen.

Muutin asuntoon eilen illalla ja sain vihdoin purettua ruumiin verran painaneen matkalaukkuni. Talon neljä kissaa tuntuvat hyväksyneen minut jo varauksetta, ainakin äänekkäin niistä, Luna (kuu). Tänään kävin ensimmäistä kertaa isossa ruokakaupassa ja kohta pääsen kokkailemaan. Tarkoitukseni oli mennä "ilmaiselle" (isoa tippiä odotetaan) kierrokselle kaupunkiin. Kierros on kuulemma kiinnostava ainakin jos on maan historiasta yhtään kiinnostunut.

Reissu peruuntui, sillä tällä hetkellä keskustassa heiluvat taas pamput ja ilma on sakeana kyynelkaasusta. Jonain toisena kertana voin koittaa selventää vähän taustoja siitä, mistä täällä oikein mekkaloisdaan.

Nyt kuitenkin lounasta.
Ciao!

Ensimmäinen luku (jossa saavutaan Santiago de Chileen ja kurotaan silmäpusseja pinneillä korvan taakse)

Terveisiä Chilestä.

Kun saavuin Santiago de Chileen 21.9. klo 8.30 aamulla, silmäpussejani roikotti mitä uskomattomin jetlag. Olin kaiketi kuvitellut, että pieni väsymys tällaisessa ihmeellisessä uudessa paikassa olisi vain pari lisäkiloa repussa. Kuitenkin Santiagon käsittämättömän tunkkainen saasteviidakko pölläytti naamaani heti omat tervetuliaisensa ja piti huolen siitä, että olin enemmän tai vähemmän nenä tukossa ja hinkuyskän kourissa ensimmäiset kolme päivää.

Olin varannut kolme yötä La Chimba hostellista, joka sijaitsee kaupungin suvereenisti boheemimmalla Bellavista-alueella. Tuona aamuna vaikutelma kaduilla oli lähinnä slummimainen - vain muutama hampuusi harhaili siellä täällä jokusen alkkiksen nojaillessa värikkäisiin seiniin. Ilmiö sai selityksen hostellissa. Kun kysyin respapoika  "Sebalta" missä kaikki ihmiset ovat, hän töksäytti lakonisesti "Heillä on krapula". Daa. Juhlakansaa olisi siis luvassa. Ilmiötä tosin lievittänee se, että vain (?) kolme päivää aiemmin vietettiin maan kansallispäivää.

Lonely Planet -opas paljastui Santiago-harhailijan koraaniksi jo ensimmäisenä päivänä. Jos maailmassa onkin kaupunkeja, joissa on mukava vain imelästi "eksyä kauniille kujille", Santigo ei ole näiden kaupunkien listalla. Suoraan sanoen, ensivaikutelmani voisi tiivistää ensimmäisinä päivinä useinkin mielessäni pyörineisiin sanoihin "mitä helvettiä oikein teen TÄÄLLÄ". Se siitä kuherruskuukaudesta.

Kuitenkin hostellini olin valinnut hyvin. Bellavistassa sijaitsee kaksi saman omistajan hostellia, joita molempia voin suositella, ja joissa molemmissa tulin asumaankin. Nämä hostellit löytyvät myös Lonely Planetista ja ne ovat La Chimba (ensimmäiset 3 yötä) ja la Bellavista hostel (4yötä). Yleisesti ottaen Bellavista on vauhdikkaampi mutta hostellit järjestävät yhteisiä grillijuhlia jms. joten on periaatteessa sama kumpaan niistä majoittuu. Itse vaihdoin hostellia lähinnä siksi, että tutustuin ihmisiin toisesta hostellista, jotka sitten ehdottivat sitä.

Jo ekana iltana pidettiin La Bellavistassa grillikemut, joissa myös 5 vuotta jatkunut kasvisyönnistäni huolimatta löysin itseni syömästä makkaraa. Tutustuin myös moniin hauskoihin heppuihin, lähinnä ausseihin, joiden kanssa vietinkin sitten seuraavat 5 päivää. Hostelleissa norkoilevat kiintiö-aussit eivät olekaan ainakaan toistaiseksi koskaan pettäneet.

Sulavasti jetlag vaihtui hiljalleen jatkuvaan krapulaan iloisiin vatsanväänteisiin, jotka tahdittivat mukavasti asuntojahtia aina sen päättymiseen asti. Kertoilen jahdista lisää pikimmiten. Tässä kohtaa sanon kuitenkin adiós ja lähden metsästämään itselleni aamupalaa.

Karo

Ps. Kummalisin seikkailuni näistä juhlista oli ehdottomasti se, kun lauantai-ilatana 24.9. koko maasta katkesi sähköt pariksi tunniksi. Ei taida olla sanoin kuvailtavissa sitä ihmeellistä aavemaisuutta, mikä syntyy kun 6 mijoonan asukkaan suurkaupunki on ilman ainuttakaan katulamppua, autot pysästyvät kaduille kuuntelemaan radiota ja ravintolat sulkevat keittiönsä ja tarjoilevat juomia kynttilänvalossa.